Eilinen sujui hienosti. Aamulla söin puuroa ja marjoja, sekä 2 jälkiuunileipää kinkun kanssa. Sen jälkeen lähdettiin aika rankalle kävelylenkille miehen kanssa. Minä sauvailin ja mies työnsi vaunuja. Lenkin pituus oli n. 5km ja mä olin hiestä märkä kun päästiin kotiin. Tosin matkalla meinas käydä myös huonosti. En tiedä mitä tapahtui, mutta yhtäkkiä oli pakko pysätä kun meinasin pyörtyä. Kotiin päästyämme söin nopeasti hedelmiä ja join vettä. Mutta meni pitkään ennen kuin silmät toimi normaalisti (eli katse kohdistui hyvin) ja että lopetin tärisemästä. Hui!!

Niin välipalaksi söin tosiaan kasan hedelmiä. Eli banaanin, omenan, mandariinin ja viinirypäleitä. Lounaaksi söin ison annoksen vihersalaattia ja vähän possunsuikaleita.

Ennen laivalle lähtöä söin vielä 2 jälkiuunileipää ja ison mukin teetä.

Laivalla annoin itselleni luvan syödä, mutta yllättävän hyvin pysyin kuitenkin kontrollissa. Iltapala oli vähän niin ja näin kun tarjonta oli aika heikko. Eli join kupin kaakaota ja söin yhden lihapasteijan. Sitten käytiin ostamassa karkkia, mutta TODELLA maltillisesti (ekaa kertaa koskaan). Siis esikoinenkin otti niin hillitysti makeaa ettei tosikaan.

Suomeksi sanottuna: itselleni ostin minttusuklaakarkkeja pussin ja sipsipussin 180g. Karkkia söin ehkä 100 g ja sipseistä puolet. Hyvä minä :)

Tänään oltiin ensin seisovassa aamiaisella. Normaalisti tulee syötyä vallan ähkyyn itsensä ja sitten menee monta tuntia palautuessa. Nyt olin hyvin maltillinen. Itse asiassa en tullut edes täyteen, mutta kylläiseksi juu. Söin munakokkelia (TAAS), pekonia (TAAS), 2 pientä karjalanpiirakkaa, ison kasan paprikaa, mehua, kaakaota ja 2 palaa kuivakakkua. Oikein hyvä satsi :).

Päivällä käytiin syömässä, jolloin otin grillipihvin ja valtaisan kasan salaattia. Illalla haksahdin vielä syömään kahvin kanssa croisantin.

Aika hyvä saavutus kuitenkin omasta mielestäni, ottaen huomioon aiemman sikaähkysyömis-perinteen.

Huomenna taas nuo valkoiset jauhot ja turhat hiilarit pois. Hyvä tästä tulee :)