En tiedä yhtään missä meidän mittanauha on muuton jäljiltä. Mutta tänään paukkui satanen ihan oikeasti :D. Silloin ekalla kerrallahan se johtui ainoastaan mahataudista ja paino nousi pian taas samoihin vanhoihin lukemiin.

Tällä kertaa paino on tippunut ihan oikeasti. Ja uskon että tulee tippumaan jatkossakin. Sen takaa ihan sekin, etten pääse ostamaan kaupasta herkkuja :D. Sitten kun alkaa vielä rankka aherrus raksalla, niin olen varma että se tulee näkymään myös ulkokuoressa.

Voihan kaikki mennä taas toisinkin ja selkärankani osoittaa jälleen olemattomuutensa. Käynkin ostamassa valtavia määriä karkkia kaappeihin ja grillaan makkaraa joka päivä ruoaksi. Tällä hetkellä kuitenkin on varmaa etten noin halua tehdä. Ajattelin koko ajan että muutto tänne tulee olemaan muutos myös elintavoissa. Toistaiseksi se onkin pitänyt paikkansa.

Hui, koitan tässä varovaisesti olla innostunut tuloksista vaikka koko ajan hävettää miten pitkä ja olematon mun laihis on tähän mennessä ollut Nolostunut.

 

Ja paino siis nyt 99,4 kg.